Miksi se on niin vaikeaa?

Jonkin aikaa sitten minulle iske erillaisten tapahtumien seurauksena uniongelma, eli todella hyvin toiminut unimaailmani romahti ja nukahtaminen oli vaikeaa ja uni oli rikkonaista. Ensimmäinen ajatukseni oli, kyllä tämä tästä ohi menee.

Mutta kului useita päiviä ja tilanne ei parantunut. Yhdessä vaiheessa päädyin päivystykseen, jossa iskettiin unilääkettä käteen. Toisella kerralla iskettiin toista unilääkettä käteen.

Mitä ihmettä? Käypä suositus uniongelmaan on pyrkiä lääkkeettömään hoitoon. Niin tämä on käypä suositus, mutta todellisuudessa ei ole olemassa mitään julkista instanssia, joka toteuttaisi käypää suositusta, koska vain on taloudellisesti yksinkertaisempaa iskeä potilaalle unilääkettä käteen ja sanoa mene kotiin.

Ja nimenomaan yleensä sanotaan mene kotiin pois silmistäni - eli aika monen lääkärin toimenkuvaan kuuluu päästä potilaasta mahdollisemman nopeasti eroon - ja mikä parasta: unohtaa potilas myös mahdollisemman pian. Uniongelmallinen joutuu melko nopeasti täysin heitteille, jos hänellä ei ole mitään pelastavaa tukiverkostoa. Käytännössä unilääkkeitä määräillään, koska kellään ei ole resursseja hoitaa uniongelmaa käyvän suosituksen mukaan. Käypä suositus vaatisi ihan uudellaisen tiimin olemassa oloa, joka tarttuisi ongelmiin nopeammin kuin nykyinen järjestelmä tekee.

Omasta mielestäni ensimmäinen asia, joka pitää tarkistaa ennen unilääkkeen käteen iskemistä olisi, mikä oikeasti on ongelma. Miksi tämä ihminen on uneton. Jos ihminen itse kertoo mahdollisen syyn, niin sitä ainakin olisi syytä kuunnella.

Itse kerroin päivystyksessä, terveyskeskuksessa ja kaikille niille lääkäreille, jotka minulle unilääkettä tuputtivat: Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja tämä alkoi, kun aloitettiin säätämään annosta hieman liian suurella arvolla. Tässä kohtaa olisi lääkärin pitänyt ymmärtää, että kilpirauhasen vajaatoiminnan yksi oire on unettomuus.

Toki on totte, että unilääke voi auttaa ihmistä nukkumaan alkumetreillä, mutta jokin vastuu lääkkeen antamisessa pitäisi olla. Ja henkilökohtaisesti tässä meidän yhteiskunnassamme vastuu on aina potilaan - ei lääkärin. Lääkäri on käytännössä vain konsultti, joka voi latoa suustaan mitä vaan ja jolla on oikeus kirjottaa reseptejä - mutta hän katoaa potilaan elämästä siellä käväistyään hetken. Ja jos diagnoosi on vähänkin epävarma, niin lääkärin päätelmä yleensä menee metsään nopealla tapaamisella.

Kysymys kuuluu: Miksi on niin vaikea luoda järjestelmä, joka oikeasti hoitaisi ja auttaisi ihmisiä ajallisesti. Toki minun tapauksessani tajusin, että missään nimessä en haluaisi ehkä ollakkaan näiden ihmisten autettavana, jotka hakevat yksinkertaisinta ratkaisua ongelmiin. Olisin todennäköisesti nyt unilääkkeiden maailman ympäröimänä.

Tämä hetki.

Olen nyt saanut muutaman yönä oikeasti unesta kiinni nostettuani varovaisesi ihan vähän tyroksiinilääkitystäni. Yllättävästi pystyin päivällä päiväunille, joka ei ollut mahdollista viikkoa aikaisemmin. Yllättävästi nukahdin yöllä herättyäni, mitä ei varmasti tapahtunut edellisellä viikolla. Tosin en yleensäkään nukahtanut ilman unilääkettä - jollaista jouduin varmaan viikon kuitenkin käyttämään ennen kuin tilanne alkoi tasaantua.

Mutta tärkein asia tässä on se, että ainakin toistaiseksi olen selvinyt niin vähillä unilääkkeillä kuin mahdollista.